”Miltäs se teidän työpäivä maistuu?”

Samaan tapaan kuin S-marketin mainoksessa kysytään "miltäs se teidän ruoka maistuu", olisi kiinnostavaa tietää, miten meistä itse kukin kuvailisi oman työpäivänsä "makua". Tehdäänpä pieni ajatusleikki teeman innoittamana.

Olisi ihanteellista, jos omaa työarkea voisi kuvailla jännittäväksi ja struktuuriltaan sopivaksi. Se tarkoittaisi, etteivät työpäivät toistaisi samaa kaavaa päivittäin, viikoittain, kuukausittain tai jopa vuosittain. (Huoh!) Lisäksi työpäivään lukeutuisi riittävä määrä palauttavia taukoja sekä rauhoitettuja hetkiä myös keskittymistä vaativille töille. Makea työpäivä olisi kenties täynnä herkullisia yhteistyökuvioita ja kehittämistyötä, jossa erilaisia ideoita yhdisteltäisiin luovasti ja ennakkoluulottomasti.

Entäpä jos työpäivä maistuisi puisevalta ellei jopa tympeältä? Tai jos se ei maistuisi juuri miltään? Tylsyyden kokemusten lisäksi työtehtäviin tai -menetelmiin ei olisi odotettavissa mitään uutta, vaikka ympäröivän maailman muutokset edellyttäisivät tekemiseen lisäpotkua ja hitusen ärhäkkyyttä. Koska liika tulisuus ei tunnetusti sovi kaikille, lienee kuitenkin hyvä pidättäytyä maltillisuudessa kun työn arkea halutaan päivittää uusin maustein. Täytyy muistaa, että uusiin makuihin tottuminen voi viedä aikaa, eivätkä kaikki lisähöysteet myöskään aina vie makuelämyksiä parempaan suuntaan. Uusia lisähöysteitä kannattaa kuitenkin kokeilla rohkeasti, jotta työpäivistä saadaan sopivan täyteläisiä ilman häiritsevää sivumakua.

Harmillisen usein muutoskokeiluihin voi kuitenkin liittyä karsastettuina sivumakuina väkevyyttä ja pippurisuutta, jonka vastakohdaksi tulkitaan yksioikoisesti vanhoihin resepteihin kangistuminen. Koska alkuperäiset perusainekset ovat kestäneet ajan virtaa usein jo vuosikausia, ellei vuosikymmeniä, on trendikkäiden ja innokkaiden makukonsulttien hyvä joskus herkistyä maistelemaan niiden aitoa perusmakua ennen höysteiden lisäämistä. Liiallisen kontrastin hakeminen ei aina ole edes toivottavaa.

Jos työarkea kuvailtaisiin myrkylliseksi, työn sisällön sijaan viitattaisiin kenties ennemminkin työilmapiiriin. Epäasiallinen kohtelu ja huono työkäyttäytyminen maustavat työpäivää usein tavalla, joka pitkään jatkuessaan yököttää ja pahimmillaan vie terveyden. Työnantajien vastuulla on, ettei tällaista myrkyllistä soppaa tarjota kenellekään. Jos sana sellaisesta tarjonnasta leviäisi laajalle, laatutietoisimmat kulinaristit kiertäisivät sen kaukaa. Ja tämä koskee ymmärrettävästi niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. On myös hyvä muistaa, että ulospäin näkyvä pirtsakka kuplivuus voi toimia alussa, mutta liika hapokkuus paljastuu lopulta ajan myötä ja alkaa närästää.

Työpaikoissa, joissa yksikin työntekijä kuvailisi tuntemuksiaan parasta ennen -päiväyksellä, tulisi huolestua toden teolla. Jos työntekijän osaamista tai kokemusta ei osata hyödyntää ja tukea riittävästi, kyse on työnantajan reseptien lukutaidosta, eikä suinkaan tykötarpeista. Työnantaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että työntekijöillä on riittävä osaaminen omien työtehtävien hoitamiseen, jolloin kaikki onnistuneeseen loppukeitokseen tarvittavat tykötarpeet säilyvät hyvässä kunnossa. Kaikkihan me tiedämme, että esimerkiksi viinin ohella myös moni juusto paranee vanhetessaan, mistä syystä niitä soisi arvostettavan enemmän. Välittävä työnantaja pitääkin huolen siitä, että kaikkien työntekijöiden työkyky säilyy hyvänä ja osaaminen riittävän tuoreena vastaamaan työelämän nykyvaatimuksia. Säilyvyyden varmistaminen voi kuitenkin edellyttää erilaisia olosuhteita ja tapoja, joista työnantajan tulee olla perillä.